Hei.
Nimeni on Matti Lantto . Hieronut olen v 1990, jolloin kouluttauduin hierojaksi Tampereen Urheiluhierojakoulussa.
Mielestäni omaan terveet elämäntavat ja taustallani on kilpanyrkkeilytaustaa, jonka yhteydessä v 1987 aloitin valmennuksen nyrkkeilyssä. Lisäksi olen ollut taustavaikuttajana salibandyssä, judossa ja jalkapallossa, jossa olen toiminut hierojana, sekä huoltajana. Näitä kautta näkemykseni suoraan lihashuoltoon on kasvanut.
Viikonloppuisin minut voi nähdä asiakaspalvelu työssä järjestyksenvalvojana ravintoloissa. Lisäksi Kärppien liigapeleissä toimin jv:nä. Nämä kaikki työt yhteensä tuo asiakaspalvelu näkökantaa, jotka auttaa hierontatyössäni.
Olen kouluttanut itseni liikuntapaikkojen hoitajaksi. Siitä on apua myös hierontatyöhöni, sillä esim. eri liikunta-alustojen tuntemus ja liikuntaolosuhteiden tuntemus eri vuodenaikoina lisää ymmärrystä rasittavuuteen, josta hyödyn työssäni.
Olen lisäksi tehnyt lähihoitajan töitä, kun sitä koulua kävin, joten hoitoalan tuntemustani olen opiskelemalla laajentanut. Siirryin omasta halusta kuitenkin takaisin yrittäjäksi alkuperäiseen ammattiin, koska urheiluhierojan/ hierojan työn tunnen eniten omakseni.
Työni on aina hyvin yksilöllistä, jolla takaan sen, että ajatukseni "asiakas on työnantajani" toteutuu.
Hieronta-aikojani ei ole kellonaikaan sidottu, vaan aika mikä on merkattu on yleensä se minimiaikaa, joka työhön käytetään.
Parantaakseni osaamistani hoitotyössäni, olen ottanut koulutusta kokeneilta KANSANPARANTAJILTA. Juuri nyt lähiaikoina aikana olen edelleen laajentanut niskan ja päänalueen käsittelyyn hieronnalla hoitotyötä (kuitenkaan en niskoja niksauttele) Olen saanut näillä opeilla uusia tyytyväisiä asiakkaita.
"Ihmisen keho ja elimistö on kuin avaruus ,josta löytyy koko ajan uutta".
Näin opetettiin Tampereen urheiluhierojakoulussa. Tämän opin huomasin omassa työssäni todeksi.
Tervetuloa käymään keskeisellä paikalla Oulun keskustan tuntumassa.
Ystävällisin terveisin Matti Lantto